tiistai 27. marraskuuta 2018

Perjantaina pääsimme vierailulle paikalliseen kouluun. Koulurakennus oli upea, vanha ja ihan erilainen kuin meidän koulumme. Kiersimme koulua pienissä ryhmissä, joissa oli jokaisessa muutama italialainen. Meille tarjottiin pientä välipalaa kesken koulun esittelyn, jonka aikana pääsimme helposti tutustumaan koululaisiin. Välipalan jälkeen esittelykierroksemme jatkui. Pääsimme muunmuassa näkemään kemiallisia kokeita ja saippuanvalmistusta. Opiskelijat olivat itse valmistaneet jokaiselle meistä oman pienen paketin, jossa oli heidän itsetekemiään saippuoita. Olimme kaikki ihmeissämme ja todella otettuja koulun vieraanvaraisuudesta. Pääsimme myös käymään puutarhassa, josta otetaan esimerkiksi koulussa tehtäviin saippuoihin ainesosia, joilla saadaan tuoksu aikaan. Kouluvierailun päätteeksi meille tarjottiin lämmin ruoka joka oli maukasta ja perinteistä italialaista tomaattipastaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti